Viestijoukkojen vuosipäiväjuhla

Viestijoukkojen vuosipäiväjuhlaa vietettiin 5.3.2022 Museo Militarian valoisassa Tykkihallissa. Paikalla juhlapäivää viettämässä oli 30 vierasta. Vieraat edustivat niin puolustusvoimien väkeä kuin reserviläisiä sekä kenraalimajuri Kareen omaisia.

panoraama.png

Kaunis sää juhlisti tapahtumaa joka alkoi ylilluutnantti Tuomo Kankaanpään johtamam Hämeen Reserviläissoittokunnan soittamalla Viestijoukkojen kunniamarssilla.

Alkusoiton jälkeen kuultiin Viestikiltojen Liitto Ry:n tervehdys sanat, jotka esitti liittohallituksen puheenjohtaja Jukka-Pekka Virtanen. Puolustusvoimien tervehdyksen ja puheenvuoron piti johtamisjärjestelmäpäällikkö prikaatikenraali Jarmo Vähätiitto.

kare.png

Juhlan varsinaisessa puheessa eversti evp. Seppo Uro kävi lävitse kenraalimajuri Risto Kareen elämän ja uran tärkeimmät vaiheet sekä hänen merkityksensä suomalaiselle viestiaselajille. Niin johtajana, kouluttajana kuin kehittäjänäkin.

kunniamerkit.png

Puheen lopuksi perikunnan edustajien paikalla ollessa Kareen omaiset luovuttivat kenraalimajurin kunniamerkit Museo Militarelle. Kunniamerkit vastaanotti ja luovutuskirjan museon puolesta allekirjoitti museon johtaja Samuel Fabrin. 

Kunniamerkkien luovutuksen jälkeen saimme kuulla Hämeen Reserviläissoittokunnan esittämän Parolan marssin.

Museo Militare on monella paikalliselle ja reserviläiselle tuttu paikka laajoine kokoelmineen. Samuel Fabrin esitelmöi museon viime vuosien ja tulevasta toiminnasta ja haasteista. Erityisesti korona on koetellut monia museoita. Jokainen meistä voi tukea alueemme museoita vierailemalla niissä.

Juhla lopetettiin musiikkiesityksiin ja orkesterin esittelyyn. Varsinaisen ohjelman jälkeen nautittiin juhlalounas musiikkiesitysten kera.

Kiitos hyvähenkisen juhlan järjestäjille.


Viestikillan syyskokous

Etelä-Hämeen Viestikillan syyskokous pidettiin 30.11.2021 klo 18.30 Riihimäen Upseerikerholla.

Osallistujia oli toistakymmentä. Hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja taluosarvio vuodelle 2022.

Jäsenmaksu vuodelle 2022 säilyy entisen suuruisena, 17,00 €

Puheenjohtajana jatkaa Pekka Wallenstjerna. Erovuoroistet hallituksen jäsenet jatkavat hallituksessa, pl. Matti Taponen, joka jatkaa retkitoimikunnan vastaavana yhteyshenkilönä.

Koulutusvastaavana jatkaa edelleen Matti Pyykkönen matti.pyykkonen@digitila.fi

Jäsentiedote tullaan jakamaan arviolta 15.1.2022. Jäsentiedote sisältää myös toimintakalenterin.

RIIHIMÄKI 2021 varautumisharjoituksen yhteydessä saimme 3 uutta jäsentä kiltaamme. Heille sydämmelliset tervetulotoivotukset.


Killan ajankohtaiset kuulumiset

Talkoot 21.02.2020

Kuvia perinnehuonetalkoista

talkookuva_4.jpg

talkookuva_2.jpg

         

2021 alkuvuoden kuulumiset

Olemme taas kerran aloittaneet uuden ja tapahtumarikkaan vuoden toiminnassamme. Toivotamme kaikille jäsenillemme onnellista alkanutta vuotta sekä mahdollisuutta osallistua aktiivisesti killan toimintaan.

Järjestämme taas vuoden aikana erilaisia tapahtumia, jotka on kirjattu tarkemmin liitteenä olevaan toimintakalenteriin.

 Tarkempia tietoja tapahtumista ja ajankohdista voitte seurata Aamupostin seuratoimintapalstalta lähempänä tapahtuman H-hetkeä sekä yhdistyksemme nettisivuilta kohta tapahtumat: http://www.viestikiltariihimaki.julkaisee.fi/. Kalenteriin on jo sovittu mm. yhdistyksemme vuosikokousajat ja -paikat: Kevätkokous ma 26.3. klo 18.00 Riihimäen upseerikerho ja Syyskokous ma 26.11. klo 18.00 Riihimäen Upseerikerho.

Seuraamme aktiivisesti myös muiden paikallisten maanpuolustusjärjestöjen toimintaa ja osallistumme mahdollisuuksien mukaan siihen.

Jäsenmaksumme vuodelle 2017 on edelleen 17€. Viestimies lehden voi tilata erikseen Martti Aholta p. 040 581 7773 tai suoraan www.viestiupseeriyhdistys.fi sivuilta. Lehden vuosikerta maksaa 30€.

Etelä-Hämeen Viestikilta ry:n internet sivut: www.viestikiltariihimaki.julkaisee.fi Lähettäkää muuttuneet yhteystietonne sekä mahdolliset sähköpostiosoitteenne sihteeri Jukka-Pekka Pelttarille jukka-pekka.pelttari@elisanet.fi tai taloudenhoitaja Kai Lagerströmille kai.lagerstrom@avaintilit.fi 

Puheenjohtaja Tauno Juuri                                  Sihteeri Jukka-Pekka Pelttari

Lokakuussa järjestettiin Viestikiltojen  kotiratakilpailu ilma-aseilla joka suoritettiin kahdeta kertana. Torstaina lokakuun 19 päivänä.(19.10.2017) klo 18-20 ja tiistaina lokakuun 24  (24.10.2017) klo 18-20 Paikka oli  HAMK Riihimäki ( Ent. Teku) kellari ampumarata.

Syyskuussa Järjestetiin Viestikiltojen liiton toimesta Paikallispuolustus seminaari, joka oli valtakunnallinen tapahuma, hyödyntäen puolustusvoimien videoneuvottelu laitteistoja. Etelä- Hämeen Viestikiltalaiset osallistuivat Päätapahtumapaikalle eli Viestikolullle Riihimäellä. Osanottajamäärä oli erittäin hyvä ja tilaisuus saikin hyvän vastaanoton. 

Kesäkuussa  (28.6.) kilta osallistui Parolassa Suomi 100 maanpuolustustapahtumaan Nuku Rauhassa ja samalla Panssariprikaatin 75v. Juhlallisuuksiin. alla kuva Killan uudesta Banderollisista ja kuvassa myös puheenjohtaja Tauno Juuri sekä kolutusvastaava Pekka Wallenstjerna. Taustalla radioamatöörejä mm. Ari Haikarainen.

Nuku_rauhassa_Parolannummella_2.pdf.jpg

.

2017 toukokuun kuukausiesitelmän piti Pekka Wallenstjerna ajankohtaisesta aiheesta kansalaisen Kyberturvallisuus. 

alla kuvia tapahtumasta

001.JPG

004.JPG

Vuoden 2021 Jäsenkirje

HYVÄT KILTALAISET

Olemme taas kerran aloittaneet uuden vuoden toiminnassamme. Toivotamme kaikille jäsenillemme terveyttä alkaneelle vuodelle sekä toivomme mahdollisuuksia osallistua aktiivisesti killan toimintaan. Olemme mukana taas vuoden aikana erilaisissa tapahtumissa, jotka on kirjattu tarkemmin toimintakalenteriin. (alla) Tarkempia tietoja tapahtumista ja ajankohdista ja toteutumisesta  (Covid -19) voitte seurata etenkin yhdistyksemme kotisivuilta: http://www.viestikiltariihimaki.julkaisee.fi/ .Etelä-Hämeen Viestikillan Tapahtumat keväällä 2021

  1. 1.       Etelä-Hämeen Viestikilta ry:n jäsenille on nyt mahdollistunut tilaisuus ilmoittautua MPK:n kouluttaja koulutukseen.

Tämä on hyvä mahdollisuus jatkossa osallistua vapaaehtoisen maanpuolustuksen koulutukseen j sen kehittämiseen ilman PV:n reserviin kuuluvana resurssina. Eli myös ns. sijoittumattomien henkilöiden on nyt mahdollisuus osallistua MPK:n kouluttajatoimintaan, myös täällä Hämeessä. Etuna valinnalle on voimassa oleva radioamatööri pätevyys ja lupa.

lisäkysymyksiin vastaa EHVK ry. koulutusvastaava Matti Pyykkönen

 yhteystiedot  p. 044 0168227  email  matti.pyykkonen@digitila.fi

Toinen merkittävä tulossa oleva Tapahtuma.

Museo Militaria järjestää keväällä tiloissaan ns. huoltotalkoot.  Talkoot järjestetään lauantaina 15.5.2021 klo 9.00 museolla (Hämeen Linnan kasarmi). Nyt tarjolla sekä sisä- että ulkotöitä. Nuo ulkotyöt ovat ainakin ns. ”Koronavapaita”, eli riskiryhmätkin voivat osallistua. ilmoittautumiset viimeistään 7.5.2021Pekka Wallenstjernalle  wallenstjerna@hotmail.fi tai puhelin 040 6861333.

 

Etelä-Hämeen Viestikilta ry:n Kevätkokous 2021 tullaan pitämään verkkokokouksena arviolta 19.4.2021klo 18.30. kutsut lähetetään erikseen

 Muita tapahtumia (joihin voisimme osallistua)

  • Alueelliset radioamatööripäivät, Liedon museo 14.-15.8.2021
  • Pohjoismaiset Kiltapäivät, Parola 17.-20.6.2021